Kategoria: Yleinen
-
Kutsu lepoon
Uskovana. Kristittynä. Minua ruokkii Raamatun lukeminen ja rukous. Yksin ja yhdessä. Näistä ammennan voimaa kiireen ja haasteiden keskelläkin. Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka”. Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla. (Jes. 28: 12) Työssä kuin työssä – myös seurakunnallisessa – eteen tulee tilanne, jossa into, innostus, jopa intohimoinen tekeminen korvautuu toiminnalla, uurastuksella,…
-
Oliko äitini sittenkin oikeassa?

Äitini puhui monesti siitä, että kasvit pitää kylvää tiettyyn aikaan kuukaudessa (tai pikemminkin kuunkierron mukaan). Laitoin ajatuksen lokeroihin nimeltä Huuhaa ja Taikausko. Nyt kun keväällä laitoin ensimmäiset paprikat ja chilit kasvamaan, ihmettelin, kun itävät hitaasti. Vielä yllätyksellisemmäksi osoittautuivat tomaatit: Ensimmäiset (luumutomaatit) itivät tuota pikaa ja taimet olivat oikein vantteria tomaatinalkuja. Toiset (pihvitomaatit) olivat honteloita kuin…
-
Tämä on minua kantanut

Siinäpä se, mikä minua on kantanut pohjakosketuksesta ylöspäin ja eteenpäin. Henkisesti. Hengellisesti. Ja aivan ruohonjuurta rutistaen, tilan tasolla.
-
Vanhat ideat ja unelmat kaivautuvat esiin

Maaliskuussa multapeukaloa alkaa kutkuttaa. Silmä väkisinkin viivähtää lumen alla lepäävissä pelloissa. Mieli ei millään malttaisi odottaa. Ensimmäisessä blogikirjoituksessa pohdin maanviljelyä kutsumuksenkin näkökulmasta – syystä siitä, että tiluksiani on siihen malliin menneinä vuosina koeteltu, että on ihme, että sekä mieli että emäntä on jaksanut soista nousta. Aina olen pelto- ja puutarhatöistä tykännyt. Muutama muuttuja tuli matkaan…
-
Vuodenkiertoa, valon vaihtelua ja valokuvausta

On ollut hienoa seurata vuodenkiertoa tilalla. Tuvan ikkunasta näkyy omenapuu, jossa vuodenkierto ja valon vaihtelu eri vuorokauden aikoina näkyy upeasti. Nämä kuvat on otettu eilen 15 minuutin aikasäteellä.
-
Monien mahdollisuuksien paistos

Vaihtoehto pitsalle syntyi vähän niin kuin vahingossa. Ostin mieheni kanssa kokeeksi härkäpapurouhetta. Sitä pystyi pistämään jogurtinkin sekaan. Sen rakenne ei meitä kuitenkaan miellyttänyt. Rouhe oli jotenkin liian karkeaa meidän makuun. Nyt kun oma puu-uunikin on, olen miettinyt, mitä ihmettä siinä oikein paistaisi. Jotain nopeaa, helppoa ja vehnätöntä. (Vehnä kun ei oikein tunnu sopivan keholleni. Kaikkein…
-
Maanviljely kutsumuksena?

Aurinko paistaa ja lämmittää tuvan ikkunasta. Ensimmäiset kylvökset – oraat ja chilin taimet – versovat ikkunalaudalla. Hyytävä viima pöllyttää lunta puista. Vanha kansa puhuu havunkaristajasta. Kolme sellaista ja sitten on kesä. Kesää odotellessa pohdin maanviljelyä kantilta, jota en aiemmin ole ajatellut: Voisiko maanviljely olla peräti kutsumus? Ainakin minun ”uraani” on sen verran koeteltu, että alan…