Oliko äitini sittenkin oikeassa?

Äitini puhui monesti siitä, että kasvit pitää kylvää tiettyyn aikaan kuukaudessa (tai pikemminkin kuunkierron mukaan).

Laitoin ajatuksen lokeroihin nimeltä Huuhaa ja Taikausko.

Nyt kun keväällä laitoin ensimmäiset paprikat ja chilit kasvamaan, ihmettelin, kun itävät hitaasti. Vielä yllätyksellisemmäksi osoittautuivat tomaatit: Ensimmäiset (luumutomaatit) itivät tuota pikaa ja taimet olivat oikein vantteria tomaatinalkuja. Toiset (pihvitomaatit) olivat honteloita kuin mitkä…

Tuossa vaiheessa silmiini sattui artikkeli, joka kertoi lainalaisuudesta, jonka mukaan ylöspäin satoa tekevät kasvit pitäisi kylvää nousevan kuun aikaan ja alaspäin satoa tekevät kasvit laskevan kuun aikaan. Yksi viikko kuun kierron aikana sopi pikemminkin kitkemiseen kuin kylvämiseen.

Tajusin kylväneeni sattumalta nuo onnistuneet kylvökseni oikealla viikolla. Hontelot taimet olin kylvänyt silloin, kun kylvetään juurekset. Yllätykseni oli melkoinen, kun aloin niitä koulitsemaan: Niillä oli varsin vahvat juuret. Chilit ja paprikat alkavat vasta nyt nousta taimelle; kylvöstä on sentään aikaa liki 1,5 kuukautta. Ne olin kylvänyt ”kituviikolla”.

Eipä auttanut minun kuin alkaa merkata ”allakkaan” milloin mitäkin kylvetään.

Ja ehkä tuo tieto olisi minulle siirtynyt puoli vahingossa, jos olisin seuraillut äitini touhuja tarkemmin. Nuorempana istuin nenä kirjassa kiinni, sittemmin monitouhuisena perheenäitini tein jotain muuta kuin seurailin äitini kylvöksiä. Nyt sitten opetellaan vähän niin kuin uudestaan.

Huomenna vuorossa sipulit. Toivottavasti vielä ehtivät näille suville. Lämmintä ja vähälumista kesää toivon.

Jätä kommentti