Työteamsissa pohdittiin sitä, mitä toivo on kristillisestä näkökulmasta ja mitä toivo itse kullekin meille Kirkon työntekijälle merkitsee.

Asia jäi muhimaan mieleen ja siitä nousi ajatus, joka löytyy muinaisista kirjoituksista, Raamatusta Habakukin kirjasta. Habakuk näyttää katselevan talvista maisemaa ja pukee ajatuksensa sanoihin:

Vielä ei viikunapuu ole kukassa,

viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä,

vielä ei oliivipuu kanna hedelmää

eikä pelloilla kypsy vilja,

vielä ei aitauksessa ole lampaita

eikä karjaa tarhassa.

Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta,

iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.

Herra, minun Jumalani, on voimani.

Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat

ja ohjaa kulkuni kukkuloille.

Habakukin kirja, luku 3 jakeet 17-20

Vielä ei. Jo nyt.

Siinäpä se, mikä minua on kantanut pohjakosketuksesta ylöspäin ja eteenpäin. Henkisesti. Hengellisesti. Ja aivan ruohonjuurta rutistaen, tilan tasolla.