Vaihtoehto pitsalle syntyi vähän niin kuin vahingossa. 

Ostin mieheni kanssa kokeeksi härkäpapurouhetta. Sitä pystyi pistämään jogurtinkin sekaan. Sen rakenne ei meitä kuitenkaan miellyttänyt. Rouhe oli jotenkin liian karkeaa meidän makuun. 

Nyt kun oma puu-uunikin on, olen miettinyt, mitä ihmettä siinä oikein paistaisi. Jotain nopeaa, helppoa ja vehnätöntä. (Vehnä kun ei oikein tunnu sopivan keholleni. Kaikkein vähiten hiivan kanssa.)

Siinä sivussa, kun koulisin tomaatintaimia, silmäilin papupussia. Entäs jos kokeilisin,… Turvotin papurouhetta maustamattomassa jogurtissa kymmenisen minuuttia. Nyt jälkiviisaana, ainakin tuplaisin tuon ajan. Lisäsin joukkoon kaapin perukoilta soijalastuja ja -jauhoja, ripauksen suolaa ja mustapippuria. Yksi sipuli oli minulta salaa alkanut tehdä versoja. Pilkoin ne paistokseni sekaan. Unohtamatta kotikanalani maukkaita kananmunia, joista idätetyt siemenet ovat tehneet vieläkin maukkaamia.

Ennen kuin laitoin pitsani uuniin, kuumensin voin paistinpannulla kuuman uunin perukoilla. Kuumalle ja voidellulle pannulle kaadoin seoksen. Päälle laitoin vielä juustoraastetta ja siihen ripauksen kuivattua lehtikaalia. 

Pitsa, paistos, piirakka,… mikä lieneekään. Hyvää kuitenkin on!

Tämähän avaa kevättä kohti mielenkiintoiset näkymät. Tällainen piirakkahan voi kätkeä sisäänsä vaikka ja mitä kasvavaa – oli sitten kyse villivihanneksista ja -yrteistä tai kasvihuoneen tai kohopenkkien sadosta.