Maaliskuussa multapeukaloa alkaa kutkuttaa. Silmä väkisinkin viivähtää lumen alla lepäävissä pelloissa. Mieli ei millään malttaisi odottaa.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessa pohdin maanviljelyä kutsumuksenkin näkökulmasta – syystä siitä, että tiluksiani on siihen malliin menneinä vuosina koeteltu, että on ihme, että sekä mieli että emäntä on jaksanut soista nousta.

Aina olen pelto- ja puutarhatöistä tykännyt. Muutama muuttuja tuli matkaan muuton myötä etelämmäs – elämän heittämänä (inhimillisesti näin; myöhemmin olen osannut nähdä jo pidemmälle tähtäävää logiikkaa noissa koukeroissa) vei etäs tiluksista. 1,5 vrk viikonloppuisin silloin tällöin ei millään riitä pitämään peltoja siinä kunnossa kuin pitäisi.

Iäkäs isäni jossain vaiheessa huolehti: ”Mitä ne nuapurittii sannoo, kun rauniot kasvvaa vesakkoo ja pellot rikkaruohhoo.” Minä siinä tokaisin, että jos jotakuta oikeasti haittaa, niin ei kun raivaamaan/kitkemään. Isälleni on ollut kunnia-asia pitää tilukset tikissään.

Vasemman käden pikkusormella viljely on toki saanut rikkakasvit reuhahtamaan – ja samalla monipuolistanut sekä eliöstöä että parantanut maan rakennetta. Siinä isälläni ihmettelemistä, kun kynnön jälkeen viillos ei laskeudu kauniisti toisen päälle vaan murenee. Perinteisen näkemyksen mukaan huonon viilloksen merkki, nyttemmin kuitenkin merkki siitä, että maa voi hyvin eikä ole tiivistynyt. Kasvimassaa on kompostoitunut maahan ja pienen viljelijän ystävät maassa ovat hoitaneet hommaansa. Pellolla ja pientarilla surraa, pörrää ja sirkuttaa monenmoista ötökkää ja lintulajia.

Viime kesänä säntäilin välillä pastorinnana Kymenlaaksossa/Etelä-Karjalassa, välillä lapsenvahtina Itä-Uudellamaalla ja välillä kipaisin kylvämässä, kitkemässä ja kastelemassa kasvimaatani. Pystyimme mieheni kanssa panostamaan tilaan enemmän kuin muina vuosina, koska mieheni sai työtä toukokuun alussa Joensuusta ja minä elokuun alusta myöskin täältä päin. – Ensimmäistä kertaa näin sadon karttuvan… paitsi, että karhu tuli tankkaamaan talviuntaan varten hernekauraani ja taisipa hyvin lähellä pihapiiriäkin poiketa lehtikaalia ja hernetta popsimassa. No, riistanhoitoa samalla tuli harjoitettua.

Jo 80-luvulla tutustuin hyödynnettäviin luonnonkasveihin ja luonnonmukaiseen viljelyyn. Ajatus jäi hyvällä tavalla takaraivoon ja olen vähin erin vuosien mittaan alkanut solmia rauhaa sekä monen rikkakasviksikin mielletyn villivihanneksen/yrtin kanssa ja alkanut ammentaa ideoita luonnonmukaisesta viljelystä myös viljelytekniikkaan. Esimerkiksi käytteet , keitteet, katteet ja kumppanuuskasvit ovat vähin erin tulossa osaksi lannoitusta sekä tuholaisten ja rikkakasvien torjuntaa.

Vanhojen, esiin kaivautuneiden ideoiden myötä on myös löytymässä keinoja, jolla sato saadaan taattua, kunnes viljeltävä alue kasvaa haluttua kasvia ja tai hallitusti niitä 20+ sorttia erilaista rikkaruohoa/villiyrttiä.

Niistä lisää sitä mukaa kuin kylvöä valmisteleviin töihin pääsen.